lauantai 2. tammikuuta 2016

WIP - Giant

Joulun alla hankittu jättiläinen pääsi työn alle kun kaipasin vaihtelua Merchant companyn jousi- ja keihässotureiden maalaamiseen. Olin aluksi ajatellut, että puhdistan koko figun kunnolla, mutta sitten päädyinkin kokeilemaan, josko päälle maalaaminen onnistuisi ja ainakin tällä hetkellä vaikuttaa ihan hyvältä. Perusvärit alkavat olla paikoillaan ja varjostuksetkin pääpiirtein tehty.





Joulujätti - seuraavaksi korostusten pariin.


Värimaailma tulee noudattelemaan samaa sini-valkoista teemaa kuin armeijan haltioillakin. Rikkailla kauppiailla on vara varustaa palkkasoturitkin samaan tapaan kuin omat joukot. Noihin tunikan olkakoristeisiin ajattelin lisätä valkoista - teeman mukaan. Ja jos uskallan, niin tuon vasemmassa kädessä olevan kilven vaihdan sileään jonka maalaan sitten samalla yksinkertaisella kuviolla kuin Merchant companyn keihässoturien kilvet. Täytyy vielä miettiä onnistuuko muutos jotenkin helposti, vai jätänkö nykyisen kilven paikalleen ja maalaan kotkakuvion uudestaan. 

Uusi base on jo odottamassa - pääsee eroon tuosta pahviläystäkkeestä. Alunperinhän Marauder giant seisoi 40x40 basella, mutta se tuntui kovin pieneltä, joten tein 60x60 kokoisen puusta. Kunhan figu on muuten valmis, niin sitten pitää ryhtyä miettimään miten sen saa tukevasti kiinnitettyä uuteen alustaan. Tuossa pahvissa se tuntuu olevan todella tiukasti kiinni - millä lie liimattu?!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti